Hakkarainen on alkujaan savolainen suku. Ensimmäiset sukunimi merkinnät asiakirjoissa ovat vuoden 1541 voudintilien maakirjoissa, jolloin Hakkaraiset asuttivat Haukiveden etelärantoja Rantasalmen lähialueilla, Pähkinäsaaren rauhan (v 1323) rajan tuntumassa.
Hakkaraisia oli tuolloin Rantasalmen hallintopitäjässä 7 talossa, Säämingin hallintopitäjän puolella yhdessä talossa ja Juvan hallintopitäjän puolella yhdessä talossa. Kaikkiaan veronmaksajina on 12 nimeä.
Historioitsijoiden mukaan näin vakiintunut asutus olisi lähes 200 vuotta vanhaa. Sukua on tullut alueelle Pähkinäsaaren rajan rauhoituttua, mahdollisesti Jääsken ja Karjalan Kannaksen suunnalta. Rantasalmen Hakkaraisilla on ollut eräsijoja jo 1500-luvun alussa ainakin Jäläjärven kannaksella (nykyistä Siilinjärveä) ja Nilsiän Syvärilässä. Sukunimi on ollut kirjoitettuna jo v 1541 lähtien joko Hackarain tai Hackarainen.
Sukuhaaroja on eri puolilla Suomea, kuitenkin pääasiassa Itä- ja Keski-Suomessa.
Koska kaikille sukuhaaroille ei voida enää jäljittää yhtä yhteistä
esi-isää, olisi tärkeätä kartoittaa eri sukuhaarat niin pitkälle kuin se on mahdollista. Tässä tarkoituksessa seura kokoaa tietoa Hakkaraisten suvun sukututkimuksista, jotta nykyisten ja tulevien sukututkijoiden ei tarvitsisi tehdä uudestaan sitä työtä, joka mahdollisesti on jo kertaalleen tehty.
Pyydämme kaikkia Hakkaraisten suvun tutkijoita, entisiä ja nykyisiä, ilmoittamaan minkä seudun tai paikkakunnan Hakkaraisia on tutkinut tai tutkii. Näin voisimme saada toisiltamme ehkä arvokastakin apua ja tietoa.
Seuraavassa Hakkaraisten sukututkimuksia:
Kivijärven Hakkaraiset
Aune Wass
aune.wass@gmail.com
Pyhäselän ja Kiihtelysvaaran Hakkaraiset
Kirsti Sälli
kirsti.salli@gmail.com
Västinniemen Hakkaraiset vuosilta 1720 – 1900
Tuula Ahokas
tuula.ahokas@live.fi
Juankosken ja Viitaniemen Hakkaraiset
Hannu Sinervuo
h.sinervuo@gmail.com
Nilsiän Hakkaraiset
Tero Hakkarainen
tero.hakkarainen@elisanet.fi
Hakkaraiset v. 1540 – 1720
Antero Hakkarainen
antero.hakkarainen@outlook.com
Rääkkylän ja Kiteen Hakkaraiset
Anja Hakkarainen
anjainkeri.hakkarainen@luukku.com
Kivijärven Hakkaraiset
Heini Hakkarainen
heini81@hotmail.com
Kivijärven Hakkaraiset
Marjatta Luoma
marjattaluoma6@gmail.com
Tuusniemen-Heinäveden Hakkaraiset 1700-1900
Taito Hakkarainen
taito.hakkarainen@pp.inet.fi
Ruotsin ns metsäsuomalaiset, jotka luultavasti Rautalammelta lähtöisin
Riitta Lampioja
riitta.lampioja@gmail.com